Lataa maksuton
Kyselystä henkilöstökeskusteluun
eli kuinka siirryt kyselyistä aitoon vuorovaikutukseen

Henkilöstökyselyt keräävät dataa, mutta harvoin johtavat aitoon muutokseen. Ihmiset vastaavat kyselyihin, tulokset esitetään johdolle — ja sitten palataan arkeen.
Miten teet kyselystä lähtökohdan todelliselle keskustelulle? Tämä ekirja kertoo konkreettiset askeleet henkilöstökyselyistä henkilöstökeskusteluun.
Tästä ekirjasta opit:
- ›Miksi pelkkä henkilöstökysely ei riitä ja miten ylität sen rajoitteet
- ›Miten muutat kyselyn tulokset tiimikeskusteluiksi
- ›Käytännön malli henkilöstökeskustelujen fasilitointiin koko organisaatiossa
- ›Esimerkkejä organisaatioista, jotka ovat onnistuneet siirtymässä kyselyistä dialogiin
“Koen Topaasian olevan täydellinen työkalu kyselyiden tueksi, jotta tuloksista saadaan aikaan konkreettisia toimia ja henkilöstö kokee, että heidän vastauksillaan on merkitystä.”
“Tällä pilotilla oli itse asiassa kaksi tarkoitusta. Ensinnäkin se, että halusimme pilotoida työkalua ja menetelmää, eli toimiiko se tämäntyyppiseen tekemiseen. Toinen tarkoitus oli sitten se itse hyöty, eli saimme meidän työyhteisötutkimuksen purettua ja päätettyä konkreettiset kehityskohteet.”
“Topaasian avulla kehityskohteet saadaan luonnollisesti riittävän konkreettisiksi ja pieniksi teoiksi, joihin porukka oikeasti pystyy sitoutumaan.”