Systeemiäly on filosofi Esa Saarisen ja emeritusprofessori Raimo P. Hämäläisen yhteisen tutkimustyön tulos, jota on kehitetty Aalto-yliopistolla vuodesta 2001 asti. Systeemiäly yhdistää inhimillisen herkkyyden maailmaa muuttavaan insinööriajatteluun. Systeemiälytutkimuksen pohjalta on tehty Topaasia® :Systeemiäly - hyötypeli. Haastattelimme herrasmiehiä systeemiälystä, sen soveltamisesta Topaasia-formaattiin ja mitä hyötyä pelin pelaamisesta on tiimeille ja organisaatiolle.
Systeemiäly on inhimillisten kyvykkyyksien rypäs
Ihminen on aina osa jotain isompaa kokonaisuutta tai systeemiä. Systeemiäly on ihmiselle tunnusomainen kyky pyrkiä onnistumaan niissä kokonaisuuksissa, joissa hän elämäänsä elää. Se on elämän parantamiseen tähtäävää inhimillistä kyvykkyyttä. Ihminen näkee helposti asioita pieninä osioina ja ongelmina sen sijaan, että hän rakentaisi onnistuvaa kokonaisuutta. Systeemiäly antaa työkaluja, joilla voi miettiä onko tilanteessa tehtävissä jotain eri tavalla. Systeemiälyssä ihmisellä olemassaolevat kyvykkyydet tulevat nimetyksi niin, että ihminen tulee niistä tietoisemmaksi. Systeemiälysanasto tähtää muuttamaan ja stimuloimaan käytöstä. Kyseessä ei ole teoria, joka kuvaa ulkoapäin jonkun realiteetin, jonka henkilö voi ponnistellen sisäistää ja siirtää omaan toimintaansa. Sen sijaan systeemiäly on jotain, mitä ihminen jo tekee, mutta voi tehdä nykyistä enemmän tai paremmin. Se on lupaus olla paremmin sitä, mitä olet ollut hyvä jo aikaisemminkin. Systeemiälyn tavoite ei ole vain ymmärtää systeemejä, vaan myös toimia niissä. Se pyrkii käynnistämään ihmisissä kasvun prosessin.Systeemiäly on reaktiivisen käyttäytymisen pysäyttämishanke
Systeemiälyn voi ajatella reaktiivisen käyttäytymisen pysäyttämishankkeena. Reaktiivisen ja vahingollisen käyttäytymisen kannalta on tärkeää tunnistaa vipupisteet. Vipupisteet ovat tilanteita, joissa älykkäällä toiminnalla voi saada aikaan parempia muutoksia kuin päättömällä puskemisella. Pohdi elämääsi, kohtaatko usein tilanteita, joissa toinen toimintatapa tuottaisi todennäköisesti rakentavampia tuloksia? Ota vipupisteet tarkkailuun. Tällaisissa tilanteissa jokin positiivinen ele, reaktio tai toiminta tuottaa enemmän kuin impulsiivinen reagointi. Kun huomaat vipupisteet, on ajattelun muuttaminen niissä mahdollista. Systeemiälyn avulla pyritään parempaan ajatteluun, joka toiminnan kautta tähtää parempaan elämään. Paremmat ajatukset eivät itsessään riitä, vaan niiden on johdettava parempiin tekoihin. Todellisessa elämässä tulisi tapahtua enemmän hyviä asioita hyvien ajatusten kautta.Omaa systeemiälykkyyttään voi arvioida
Omaa systeemiälykkyyttään voi arvioida itsearviontikyselyllä. Kyselyn esille tuomat asiat pystyy siirtämään myös toisia koskettavaksi. Itsearviossa voi selvitä, että lähestyt ihmisiä “ei-ystävällisen hyväksyvästi” ja sen seurauksena tulet ajatelleeksi ystävällisen hyväksynnän teemaa enemmän. Sitten voi miettiä miten hyväksynnän teema toteutuu meillä työpaikalla ja kollegoiden kesken? Systeemiälykysely on ensisijaisesti itsearviointi, mutta se on sovellettavissa toisiin, tiimiin ja organisaatioon melko suoraviivaisesti, koska itse ilmiöt ovat yleistettäviä. (Löydät itsearviointi-kyselyn artikkelin lopusta).
Systeemiäly ja Topaasia
Topaasia: Systeemiäly - pelissä oleellista on, että ihmisten ajattelussa tapahtuu muutoksia, jotka näkyvät myös pelitilanteen ulkopuolella. Käytännön työelämässä ajattelu on reaktiivista ja kiireen aiheuttaman rytmillisen ryskeen seurauksena epähengittävää. Pelin kautta tajuntaan voi tulla majakkamääreitä, jotka valaisevat mitä henkilöt toivovat ja ajattelevat. Se tuo ilmi, minne tiimi tahtoo virittyä ja lähteä tuottamaan muutoksia parantaakseen arkeaan. Pelitilanne synnyttää jaetun ymmärryksen käsitteitä. Ulkoapäin tulevat käsitteet voidaan tulkita eri tavoin. Systeemiälypakan avulla ymmärrys käsitteistä rakentuu yhteisesti, pelin aikana. Kun käsitteet ovat yhdessä määriteltyjä, on niihin myös luonnollista sitoutua. Systeemiälyä ei voi pakottaa ulkoa päin. Se lähtee ruohonjuuritasolta ja sanallistaa ihmisille tavan toimia yhdessä.Peli mahdollistaa inhimillisen yhteyden
Peli antaa ihmisille mahdollisuuden tunnustella toisiaan tilanteessa, jossa arkeen liittyvät toiveet, odotukset ja vaatimukset eivät ole hallitsevia. Pelitilanne mahdollistaa inhimillisen yhteyden muodostumisen pelaajien välille. Pelin kautta voi avautua oivalluksia kokonaisuutta koskien, jotka siirtyvät pelitilanteesta todellisuuteen. Oivallusten yhdessä työstäminen saa ihmiset tuntemaan toisiaan kohtaan myönteisemmällä tavalla. Pelikorttien kautta avautuva sanasto on hyvin herkkää. Asioiden noustessa korttipakasta teemoista voidaan keskustella neutraalisti ilman pelkoja ja syyttelyä. Arkipuhe ei riitä sellaiseen keskusteluun, jota ihmiset haluaisivat käydä. Pakan avulla avataan sanasto, joka mahdollistaa syvällisen ja inhimillisen keskustelun.
Systeemiälypakka tuottaa parempaa ajattelua ihmisten keskuuteen yhdessä onnistumisesta
Hyödyt systeemiäly Topaasia-pelin pelaamisesta
- Yhteisen kokonaisuuden käsitteleminen
- Ihmisten sitouttaminen
- Todellisista asioista puhuminen
- Systeemiälykkäämpi organisaatio
